Maurizio Ferraris ja uusi realismi

”Metafysiikka on syntynyt uudelleen tuhkastaan […] tuoden mukanaan yllättävän ja paradoksaalisenkin vaihtoehdon: realismin,” kirjoittaa Louisa Yousfi[1] vuoden takaisessa Science Humaines -lehdessä. Philosophy Now -lehti julisti vastikään realismin tämän hetken kuumimmaksi filosofiseksi trendiksi [2].

Yksi filosofisen suuntauksen keskeisiä nimiä on Torinon yliopiston teoreettisen filosofian professori Maurizio Ferraris (s. 1956), joka on kirjoittanut viime vuosina useita kirjoja ’uudesta realismista’ (Manifesto del nuovo realismo, Introduction to New Realism, Positive realism ja Emergenza.) Hänen lähtökohtanaan on ollut postmodernin filosofian epäonnistuminen niin todellisuuden määrittelyn kuin sen lupaaman emansipaationkin suhteen. Ferraris pistää toivonsa realismiin: hän uskoo realismin olevan nyt vahvempi kuin sata vuotta sitten ja pystyvän luomaan sillan analyyttisen koulukunnan ja mannermaisen ajattelun välille.

Esitin Ferrarisille muutamia kysymyksiä uudesta realismista sähköpostitse.

Sanna Tuomela (ST): Uusi realismi kritisoi konstruktivismia, mutta sisältää myös postmoderneja ajatuksia. Mitä uusi realismi muuttaa?

Maurizio Ferraris (MF): Postmoderni on oikeutetusti painottanut filosofiaa hajottavana ja muutosvoimana. Sen myötä on kuitenkin korostettu liikaa konstruktivismia (kaikki eivät konstruoi samalla tapaa, eikä kaikki ole konstruoitua), ja sen piirissä on aliarvioitu ihmisille ominaista alistamisen halua. Sen sijaan että postmoderni ajattelu olisi vapauttanut, se onkin luonut pohjaa vallanhalulle ja kriittisen ajattelun nollaamiselle.[3]

ST: Uuden realismin mukaan todiste meistä riippumattoman todellisuuden olemassaolosta on todellisuuden ‘taipumattomuus’, ja se, että hyvin erilaisilla käsiterakenteilla varustetut olennot voivat olla vuorovaikutuksessa samassa todellisuudessa. Riittävätkö nämä perusteiksi?

MF: Olen paraikaa junassa. Junan vaihteet toimivat ilman, että minun käsiterakenteeni tietävät niistä mitään. Juomalasi kaatui tietämättä Newtonista mitään, karkotan minua ärsyttävän kärpäsen, joka taatusti näkee maailman eri tavalla kuin minä ja kuitenkin jakaa saman tilan kanssani. Nämä ovat jokapäiväisiä perusolettamuksia minulle ja miljardeille muille ihmisille, varmasti myös teille!

ST: Sosiaaliset objektit on mielenkiintoinen ja ehkä monimutkaisin olioiden luokka. Sosiaaliset objektit ovat konstruoituja ja ihmismielestä riippuvaisia, mutta eivät kuitenkaan subjektiivisia. Sosiaaliset objektit, kuten raha, avioliitto tai Eurooppa ’kiinnittyvät’ objekteiksi luomalla dokumentteja. Olette todenneet ”Social object = registered act”. Voisitteko lyhyesti selventää mitä sosiaalisilla objekteilla ja ’dokumentaalisuudella’ tarkoitetaan?

MF: Viittaan vastakirjoittamaani artikkeliin ”Terra, mare, web: promemoria per il nuovo millennio”. Sosiaaliset objektit kuten raha, laki, politiikka ja identiteetti perustuvat kirjoitukseen, dokumentteihin. Kirjoitus ja tallentaminen yleensä konstruoivat sosiaaliset objektit (verba volant, scripta manent). Sosiaalisen todellisuuden pohjimmainen luonne koostuu dokumenteista. Tämä dokumenttien valta on ‘dokumentaalisuutta’.

ST: Yhtä objektia voi usein kuvata monin tavoin. Onko mahdollista vangita todellisuuden objektien olemus kielen avulla?

MF: Kieli ei pysty kaikkeen. Voimme miettiä lukuisia erilaisia todellisuuden kuvauksia ja luokitteluja, joihin tiede on meidät totuttanut. Ja esimerkkinä voi toimia Suomea lähinnä oleva suurkaupunki, jota on vuosisadan aikana kutsuttu nimillä Pietari, Petrograd, Leningrad ja taas Pietari. Jotain on muuttunut, mutta perusolemus ei. Tällä olennaisella on hyvin vähän tekemistä kielen kanssa. Kieltä on korostettu liikaa viime vuosisadan filosofiassa, niin analyyttisessa kuin mannermaisessakin.

****

Ehkä alati virtuaalisemmaksi muuttuva elämä ja ilmastonmuutoksen kaltaiset globaalit ongelmat vahvistavat tarvetta konkreettiseen, ihmisestä riippumattomaan todellisuuteen. Ferrarisin lisäksi esimerkiksi saksalainen Markus Gabriel ja ranskalainen Quentin Meillassoux puolustavat realismia. Nykyajan realismiin vaikuttavat vahvasti tämänhetkinen käsitys tieteestä sekä digitaalisuus ja populaarikulttuuri. Jälkipolvet voivat arvioida kuinka iso filosofinen muutos on käynnissä. 

Sanna Tuomela

Viitteet

1 Louisa Yousfi, ”Le retour du réel.” Sciences Humaines: La philosophie aujourdhui. No 279, mai 2015.

2 Rick Lewis, “Keeping It Real”, Philosophy Now. Issue 113 April/May 2016. Verkossa: https://philosophynow.org/issues/113/Keeping_It_Real

3. Ferrarisin mukaan radikaali postmodernismi on nähnyt todellisuuden valtarakenteena, jolla on tarkoitus hallita ja manipuloida yksilöitä.

Philosophy Now’n New Realism-teema luettavissa verkossa: https://philosophynow.org/issues/113