Matthew Lipman (1923–2010)

Treating children as persons might be a small price to pay, in the long run, for some rather substantive social gains.
Matthew Lipman

Filosofian opetuksen tunnettu kehittäjä ja Filosofiaa lapsille -ohjelman (Philosophy for Children, P4C) luoja, emeritus professori Matthew Lipman, kuoli vakavan sairauden murtamana 26.12.2010 West Orangessa New Jerseyssä. Lipman oli syntynyt 24.8.1923 Vinelandissa. Hän  vietti suurimman osan lapsuudestaan ja nuoruudestaan pienessä Woodbinen maalaiskylässä eteläisessä New Jerseyssä. Isänsä Wolfin ja äitinsä Sophien vanhempien kautta Lipmanin perheen sukujuuret ulottuivat Saksaan ja Liettuaan.  Vuonna 1952 Lipman avioitui Wynona Mooren (1932–1999) kanssa. Lipmaneille syntyi kaksi lasta.  Vuonna 1974 Lipman avioitui Theresa Smithin (k. 2006)  kanssa.
 
Lipmanin lähes neljä vuosikymmentä kestänyt vallankumouksellinen työ filosofian liittämiseksi jo pienten lasten kouluopetukseen on saanut poikkeuksellisen laajaa kansainvälistä huomiota ja sen pohjalta kouluopetusta on pyritty uudistamaan lukuisissa maissa. Lipmanin kunnianhimoisena tavoitteena oli kyseenalaistaa koulun perinteinen, suoraan opettamiseen keskittynyt diskurssi ja siirtää päähuomio lasten ajatteluun. Tämän mahdollistamiseksi Lipman muokkasi filosofian sellaiseen muotoon, että se tuli lasten ja heidän opettajiensa ulottuville. Koululuokka tulisi Lipmanin mukaan muuntaa lapsen ainutkertaista persoonaa kunnioittavaksi yhteisen ajattelun ja sokraattisen keskustelun läpäisemäksi tutkailuyhteisöksi.  
 
Lipmanille filosofoiminen lasten kanssa kypsyi vähitellen monenlaisista aineksista. Sen merkittävimmän pohjavireen muodostaa filosofinen pragmatismi ja sille rakentuva kasvatusajattelu. Aluksi Lipman aikoi insinöörin uralle kunnes kiinnostui 1940-luvun alussa palavasti filosofiasta. Omaelämäkerrassaan Lipman kirjoittaa:
 
Philosophy opened my view of things and was like discovering a camera that produced pictures that were so much more beautiful and clear than anything else I´d ever seen before. Discovering philosophy was like learning to speak and write in a different language. In fact, philosophy  was more than a language, it was a language of languages.
 
Nuorena sotilaana rintamalla Euroopassa Lipman kantoi leipälaukussaan Joseph Ratnerin toimittamaa kirjaa Intelligence in the Modern World: John Dewey´s Philosophy (1939). Epäilemättä rankat sotakokemukset keskitysleirien löytymisineen vaikuttivat suuresti hänen myöhempään ajatteluunsa. Lipman oli aloittanut yliopisto-opintonsa Stanfordissa, mutta hakeutui sodan jälkeen opiskelemaan filosofiaa New Yorkiin Columbian yliopistoon paljolti juuri siksi, että Dewey oli työskennellyt siellä pitkään. Tuolloin hän luonnollisesti perehtyi myös muiden pragmatistien kuten Charles Sanders Peircen ja George Herbert Meadin ajatteluun. Columbiassa Lipmanin opettajina ja myöhempinä työtovereina työskentelivät muiden muassa Herbert Schneider, Meyer Schapiro, John Herman Randall Jr., Ernest Nagel ja Justus Buchler.
 
Akateemisen uransa alussa Lipman oli erityisen kiinnostunut ajattelun suhteesta sosiaaliseen ja kulttuuriseen kontekstiin sekä kokemuksen sosiaalisesta muotoutumisesta. Columbiassa hän perehtyi Schneiderin välityksellä Meadin 1900-luvun alkupuolen sosiaalipsykologiseen tuotantoon ja muutamia vuosia myöhemmin Meadin Mind, Self and Society (1934) teki häneen suuren vaikutuksen. 1940-luvun lopulla Lipmanin käsiin osui venäläisen Lev Vygotskin Psychiatry-lehdessä jo vuonna 1939 julkaistu artikkeli "Thought and Speech". Vaikka tämä varhainen kosketus Vygotskin ajatteluun ei välittynyt esimerkiksi Lipmanin ensimmäisiin kirjallisiin töihin, jäi hänelle siitä vahva yhteyden kokemus, jonka Lipman löysi uudestaan kaksi vuosikymmentä myöhemmin Vygotskin Ajattelu ja kieli -teoksen ilmestyttyä englanniksi vuonna 1962.

Omaan väitöskirjaansa liittyen Lipmanin kävi v. 1950 vilkasta kirjeenvaihtoa tuolloin jo hyvin iäkkään Dewey’n kanssa ja vieraili myös tämän kotona Manhattanilla. Vielä samana vuonna Lipman matkusti saamansa apurahan turvin opiskelemaan kahdeksi vuodeksi Eurooppaan, aluksi Pariisin Sorbonneen ja myöhemmin Wieniin. Euroopassa Lipman tutustui eurooppalaiseen filosofiaan, joka sittemmin vaikutti moniin P4C:n ideoihin. Lipman mainitsee nimeltä ainakin Simmelin, Weberin, Durkheimin, Schilderin, Sartren, Bachelardin, Merleau-Pontyn, Austinin, Rylen ja Wittgensteinin. Lipman kertoo tuolloin perehtyneensä myös Jean Piaget’n psykologisiin käsityksiin sekä panneensa merkille ranskalaisten lasten ja heidän vanhempiensa välittömän suhteen ja tietynlaisen älyllisen toveruuden. Palattuaan Euroopasta Lipman väitteli Columbiassa vuonna 1954 aiheesta Problems of Art Inquiry ja ryhtyi opettamaan Columbiassa ja New Yorkin City Collegessa, joissa työskenteli myöhemmin filosofian professorina kahdeksantoista vuotta.
 
Vielä 1950-luvulla Lipman ei ollut erityisen kiinnostunut kasvatuksesta. Kiinnostus heräsi vasta 1960-luvulla, jolloin hän innostui siitä yhtä kovasti kuin aikanaan filosofiasta toisen maailmansodan aikana. Tätä kautta kehittyi myös ajatus niiden jonkinlaisesta yhdistämisestä. Varsinaisesti P4C:n idut alkoivat kuitenkin hahmottua vasta 1960-luvun lopulla, jolloin Lipman osallistui aktiivisesti keskusteluun lasten, taiteen ja kasvatuksen suhteista. Samaan aikaan hän pohdiskeli myös sitä, oliko hänen logiikan kursseistaan lainkaan hyötyä opiskelijoille. Oliko logiikan opiskeleminen vasta yliopistossa jo liian myöhäistä? Vuoden 1968 yliopistomellakat saivat Lipmanin pohtimaan erityisesti kouluissa tapahtuvaa kasvatusta. Lipman huomasi, että niin Columbian yliopiston henkilökunta sen paremmin kuin opiskelijatkaan eivät kyenneet asioiden rauhalliseen harkintaan vaan toimivat jokseenkin holtittomasti. Tällöin hän päätteli, että ongelman varsinaisena syynä oli kenties se koulujärjestelmä, jonka kaikki olivat läpikäyneet. Lipman ryhtyi myös miettimään, olisiko hänen mahdollista uudistaa logiikan ja kriittisen ajattelun kurssiaan sellaiseksi, että opiskelijat saisivat todellisia valmiuksia ajatella arvostelukykyisemmin ja kriittisemmin.

Samoihin aikoihin Lipmanille tarjoutui mahdollisuus havainnoida neurologisesti sairaiden lasten lukemaan opetusta. Hän ehdotti lapsille erilaisia, loogisten johtopäätösten tekemistä kehittäviä harjoituksia ja huomasi siitä olevan apua. Tämä vahvisti Lipmanin aavistusta ajattelutaitojen opetuksen hyödyllisyydestä jo koulussa. Lipmanista alkoi entistä enemmän näyttää siltä, että oppilaiden päättelytaitoja ja moraalista arvostelukykyä oli kehitettävä jo varhain, koska myöhemmin esimerkiksi yliopistossa siihen ei voida enää merkittävästi vaikuttaa.

Tästä seurasi filosofian ja kasvatuksen yhdistämisen oivallus. Lipmanin katse kääntyi luonnollisesti filosofiaan, erityisesti logiikkaan ja etiikkaan. Kaikkien ällistykseksi Lipman jätti arvostetun professuurinsa Columbiassa vuonna 1972 perustaakseen Filosofiaa lapsille -instituutin (Institute for the Advancement of Philosophy for Children) New Yorkin kupeessa sijaitsevaan silloiseen Montclair State Collegeen. Seuraavien vuosikymmenten aikana Lipman omistautui filosofisen oppimateriaalin kehittämiseen, lasten ajattelun tutkimiseen ja filosofiseen opettajankoulutukseen saavuttaen tällä alueella legendaarisen maineen kaikkialla maailmassa. Lipmanin merkityksestä alansa uranuurtajana saa hyvän käsityksen UNESCO:n julkaisemasta, filosofianopetuksen maailmanlaajuista tilaa ja tulevaisuutta käsittelevästä raportista Philosophy – A School of Freedom. Teaching philosophy and learning to philosphize: Status and prospects  (2007; ks. suomeksi kirjassa Sokrates koulussa, toim. Tuukka Tomperi & Hannu Juuso, niin & näin -kirjat 2008). 
 
Työuransa aikana Matthew Lipman julkaisi n. 30 teosta ja kirjoitti runsaasti tieteellisiä artikkeleita.  Hänelle myönnettiin kaksi kunniatohtorin arvoa. Lipman jäi eläkkeelle Montclairin valtionyliopistosta vuonna 2001, mutta jatkoi akateemista työtään aina vuoteen 2008, jolloin julkaisi omaelämäkertansa A Life Teaching Thinking. Elämänsä viimeiset vuodet Lipman vietti Montclairin kotinsa lähellä sijaitsevassa vanhusten palvelutalossa. 

Hannu Juuso

Post scriptum

Minulla oli kunnia tuntea Mat henkilökohtaisesti. Vuonna 1993 onnistuin saamaan Oulun yliopiston tutkija-apurahan ulkomaille. Kirjoitin hänelle kiinnostuksestani lasten filosofian opettamiseen ja sain välittömästi kutsun IAPC:n vierailevaksi tutkijaksi. Instituutissa, jossa tuolloin työskenteli myös samoin 2010 edesmennyt professori Ann Margaret Sharp, vallitsi työntäyteinen, kodinomainen  ja lämmin ilmapiiri. Opin tuntemaan Matin tavattoman charmanttina, ystävällisenä ja auttavaisena ihmisenä, joka nautti kaikkien tapaamieni ihmisten suurta kunnioitusta ja arvostusta. IAPC:ssa viettämäni aika lukuisine keskusteluineen ja seminaareineen vaikutti merkittävästi omaan pedagogiseen ajatteluuni. Pienenä anekdoottina tuolta ajalta on mieleeni jäänyt se, kuinka Mat muistutti minua usein keittiön oven huolellisesta sulkemisesta. Miss Elly – Matin lemmikkikissa – ei saanut missään nimessä päästä karkaamaan metsään. No, eräänä lokakuun aamuna …

Lukukauden aikana osallistuin useille Matin pitämille filosofian kursseille. Niillä hän ei oikeastaan koskaan pitänyt perinteistä luentoa, vaan opiskelu perustui filosofiseen keskusteluun, jota käytiin joko ennalta sovitun lukumateriaalin tai osallistujien kirjoittamien papereiden pohjalta – Miss Ellyn seuratessa tyynesti taustalla. 

Mat teki viimeisen ulkomaille suuntautuneen matkansa Suomeen vuonna 1996. Samoihin aikoihin ilmestyi Kasvatus-lehdessä hänestä tekemäni haastattelu. Sen lopussa Mat vastaa kysymykseen ”Mitä Filosofiaa lapsille - ohjelma voisi  tarjota Suomelle?”  seuraavasti:

Voi olla, että se, mitä ihmiset Suomessa odottavat filosofialta  ei ole sama asia kuin mitä filosofia voisi tarjota. Mikäli sen avulla pyritään kehittämään kognitiivisia ja oppimiseen liittyviä taitoja, mielestäni se voi sen tehdä, mutta samalla sen avulla voidaan  saavuttaa myös monia muita asioita. … Myös suomalaiset lapset voisivat huomata, että tällainen toiminta – tarinoiden lukeminen ja keskusteleminen – on humaani, sivistynyt ja demokraattinen tapa opiskella.

Suomalaisia julkaisuja Lipmanista ja P4C-menetelmästä

Juuso, Hannu, Lapset, filosofia ja tutkiva yhteisö. Matthew Lipmanin haastattelu. Kasvatus 25 (3), 1994, 287–293.
Juuso, Hannu, Ajattelu kasvatuksessa. Matthew Lipmanin Filosofiaa lapsille -ohjelman pääpiirteet. Teoksessa Jussi Kotkavirta (toim.), Filosofia koulunpenkillä. Painatuskeskus, Helsinki 1995, 48–69.
Juuso, Hannu, Philosophy and Education for Democracy. Teoksessa Jussi Kotkavirta (toim.), Pespektiven zur Didaktik der Philosophie. Filosofian laitoksen julkaisuja 63, Jyväskylän yliopisto 1995
Juuso, Hannu, Lapset ja filosofia. Antiikin paideiasta arvostelukyvyn pedagogiikkaan. Teoksessa Timo Laine (toim.), Kasvatus filosofiaan. Filosofian julkaisuja 66, Jyväskylän yliopisto 1999, 73–95.
Juuso, Hannu, Lapsi, filosofia ja kasvatus. niin & näin 4/2007, 70–74.
Juuso, Hannu, Child, Philosophy and Education. Discussing the intellectual sources of Philosophy for Children. Acta Universitatis Ouluensis, Scientia Rerum Socialium E 91, Oulu 2007. 247 s. (Verkossa osoitteessa http://herkules.oulu.fi/isbn9789514285509/isbn9789514285509.pdf)

Juuso, Hannu, Ajatteleva koulu. Matthew Lipman ja P4C. Teoksessa Tuukka Tomperi & Hannu Juuso (toim.), Sokrates koulussa. Itsenäisen ja yhteisöllisen ajattelun edistäminen opetuksessa. niin & näin -kirjat, Tampere 2008.

P4C -ohjelman tähän mennessä suomennetut oppimateriaalit

Gregory, Maughn, Filosofiaa lapsille ja nuorille. Käytännön käsikirja. niin & näin -kirjat, Tampere 2009.
Nukkesairaala sekä Kuka minä olen -opettajan opas. niin & näin -kirjat, Tampere 2010.
Elfie sekä Pohdimme yhdessä -opettajan opas.
Kim ja Jonna sekä Ihmettelemme maailmaa -opettajan opas.
Harri sekä Päättelyn taitoja -opettajan opas.
Liisa sekä Eettisiä kysymyksiä -opettajan opas. 
Kaikki jälkimmäiset Painatuskeskus, Helsinki 1994–1995.