Verkkoloki vuodelle 2006

Verkkoloki on tarkoitettu raporteille, katsauksille, kolumneille, linkkivihjeille, ajankohtaisuutisille, kirjakatsauksille sekä muille vastaaville vapaan ja ajankohtaisen kirjoittamisen lyhyehköille lajityypeille.

 


Åbo Akademin hallintojohtaja Roger Broo on ehdottanut, että professori Lars Hertzbergin jäätyä eläkkeelle hänen professuuriaan ei enää täytettäisi. 

Asia on herättänyt keskustelua mm. HBL:n palstoilla, joissa ehdotukseen ovat ottaneet kantaa Hertzbergin itsensä lisäksi myös päätoimittaja Max Arhippainen, joka suhtautui Broonin esitykseen sympaattisesti. Viimeksi HBL:m Debatt -palstalla asiasta kirjoitti Olli Lagerspetz, joka argumentoi esitystä vastaan. 

Åbo Akademin hallinto jätti asiaa käsittelevässä kokouksessa esityksen pöydälle, mikä tarkoittaa, ettei sitä ole toistaiseksi ainakaan hylätty.


tere
03.11.2006
-

Pekka Toikka on kirjoittanut Karhun nimestä perusteellisen, ymmärtävän ja tarkkanäköisen arvion kiiltomato.net’tiin. Enpä olisi osannut kuvitellakaan parempaa kritiikkiä. Syvä kumarrus ja kiitos. Olen samaa mieltä käytännöllisesti katsoen kaikesta. Toikka löytää esimerkiksi suurimman kipupisteen:

On herännyt myös joukko kysymyksiä. Vadèn ei esimerkiksi kommentoi sitä, voimmeko keksiä uusia nimiä karhulle, siis uudistaa luontokokemustamme, jollei meillä maaseutua tyhjentävillä kaupunkilaisilla ole mitään elävää suhdetta karhuun tai luontoon? Pidän tätä ongelmallisena, koska hän kuitenkin pyrkii luomaan tilaa kokemuksiin ja elämäntapaan nojaavalle ja sille tilivelvolliselle ajattelulle.

En kommentoi, kun en oikein osaa. Vastaus olisi, että emme voi keksiä, mutta voimmepa kuitenkin. Tätä voisi pyörittää vielä sata sivua lisää, mutta ei se siitä kummenisi. Jonkinlaisen nimen annamme joka tapauksessa, mutta liian kapealla luontokokemuksella nimi on tuuleen puhumista. Maaseudun tyhjentäminen on myös luontokokemusta.
Vain yksi asia Toikan arviossa hiertää. Vanha peikko, alkuperäisyys ja puhtaus:

Pyyntikulttuurissa oli luonto alkuperäinen, koskematon, metsästävälle ihmiselle sekä välttämättömyys että uhka. Taakse historiaan aukeava peruskysymys kuuluu: voiko kadonnutta paikallista kulttuuria ajatella muuna kuin historiallisena kuriositeettina.

Eikun luonto ei ollut alkuperäinen eikä koskematon; tai tarkemmin, kadonnutta paikallista kulttuuria ei voi ajatella muuten kuin epäpuhtaana ja sekoittuneena. Luonto nyt voi olla mitä haluaa. Mutta: alkuperän etsintä kadottaa.


Vuoden 2001 syyskuussa Yhdysvalloissa tehtyjä terrori-iskuja muistellaan jälleen vuosipäivänä julkisuudessa. Niinpä voi palauttaa mieleen, että aihetta on käsitelty myös filosofiassa ja muissa tieteellis-teoreettisissa keskusteluissa.


Liikkeelle pääsee esimerkiksi niin & näin -lehden teemanumerosta 4/2002, jossa ennakoitiin mm. Irakin sotaa:

- Lehden sisällysluettelo

http://www.netn.fi/netn_402_sis.html

Lehti on valitettavasti loppuunmyyty, mutta löytyy kirjastoista.

 

Aihetta ovat sittemmin kommentoineet lukuisat filosofit. Esimerkiksi Derrida ja Habermas osallistuivat debattiin Giovanna Borradorin toimittamassa keskustelukirjassa Philosophy in a Time of Terror.

Martti Koskenniemen arvio teoksesta löytyy lehdestä German Law Journal vol. 4 (10):

http://www.germanlawjournal.com/print.php?id=319

 

 

 


Mm. Isaiah Berlinin haastattelukirjan tehnyt Rahim Jahanbegloo pidätettiin Teheraniin lentokentällä 27.4.2006. Epävirallisten tietojen mukaan häntä tullaan syyttämään vakoilusta ja veljeilystä monarkistien ja muiden oppositioryhmien välillä. Toistaiseksi hänelle ei ole myönnetty oikeutta asianajajaan, mutta hän on saanut olla puhelinyhteydessä perheeseensä.

 

Jahanbegloon puolesta voi lähettää vetoomuksia esimerkiksi näihin osoitteisiin:

 

Ayatollah Ali Khamenei
Supreme Leader of the Islamic Republic of Iran
The Office of the Supreme Leader
Shoahada Street, Qom
Fax: +011 98 21 774 2228
E-mail: ,
Web: www.wilayah.ir

 

His Excellency Mahmoud Ahmadinejad
The Presidency
Palestine Avenue, Azerbaijan Intersection
Tehran, Islamic Republic of Iran
Fax: +011 98 21 649 5880
E-mail:

 

 


Mm. Isaiah Berlinin elämäkerran kirjoittanut ja kv. politiikan, konfliktien ja ihmisoikeuksien asiantuntijana tunnetuksi tullut Michael Ignatieff on noussut merkittäväksi haastajaksi Kanadan Liberaalipuolueen seuraavaa johtajaa valittaessa.

 

Kanadalainen Ignatieff on asunut viimeiset 30 vuotta maan ulkopuolella, mutta palattuaan takaisin kotimaahansa hän pääsi hiljattain parlamenttiin Toronton alueelta valittuna kansanedustajana. Ignatieffilla on varhainen taustansa politiikassa, mutta liberaalipuolueen jäsenenä hän on uusi tulokas.

 

Ennen paluutaan Kanadaan Ignatieff toimi Harvardin yliopiston Carr Center for Human Rights Policyn johtajana. Sieltä hän siirtyi vierailevaksi professoriksi Toronton yliopistoon.

 

Ignatieffin viimeisin kirja on poliittista filosofiaa ja kansainvälistä tilannetta tarkasteleva The Lesser Evil: Political Ethics in an Age of Terror (2005). Akateemisen tutkimuksen lisäksi Ignatieff on tunnettu journalisti ja kolumnisti, joka on kirjoittanut useisiin laajalevikkisiin englanninkielisiin sanoma- ja aikakauslehtiin. Lisäksi hän on kirjoittanut romaaneita.

 

Ignatieffistä verkossa:

- Guardianin uutinen Kanadan liberaalien puoluejohtajakilvasta

http://www.guardian.co.uk/elsewhere/journalist/story/0,,1864472,00.html

- Wikipedia-artikkeli Ignatieffista

http://en.wikipedia.org/wiki/Michael_Ignatieff


admin
04.09.2006
-
Filosofia.fi portaalin verkkoloki on avattu.