Tiedotteet joulukuulle 2012
![]() niin & näin 2/13 |
Tiedotteet joulukuulle 2012Tieteen päivät 9.1.-13.1.2013
Suomen laajin suurelle yleisölle suunnattu tiedetapahtuma Tieteen päivät pidetään keskiviikosta sunnuntaihin 9.-13.1.2013. Tieteen päivien tämän vuoden teemana on ”Kriisi – uhka ja alku”. Esiintymässä on yli 380 asiantuntijaa akateemikoista nuorempiin tutkijoihin eri tieteenaloilta. Puhumassa on myös tunnettuja poliitikkoja, taiteilijoita ja toimittajia. Tapahtuman keskuspaikkana toimii Helsingin yliopiston päärakennus (Fabianinkatu 33). Tieteiden yö levittäytyy tuttuun tapaan ympäri Kruununhakaa torstaina 10.1. Uutuutena on Kauppakeskus Kampissa 9.–10.1. järjestettävä ”Tiesitkö tämän? Tiedettä Kampissa” -yleisötapahtuma.
Tieteen päivien järjestäjinä ovat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen Kulttuurirahasto, Suomalainen Tiedeakatemia, Suomen Tiedeseura, Teknillisten Tieteiden Akatemia ja Svenska Tekniska Vetenskapsakademien i Finland. Lisätietoja: www.tieteenpaivat.fi/tp2013/ Oiva Ketonen -juhlaseminaari Teuvalla 21.1.2013
Akateemikko Oiva Ketonen (21.1.1913 Teuva - 3.9.2000 Helsinki) oli merkittävä suomalainen filosofi ja korkeakoulupoliittinen vaikuttaja. Hän toimi Helsingin yliopiston teoreettisen filosofian professorina vuosina 1951-1977 ja sai akateemikon arvonimen vuonna 1980. Ketonen julkaisi erittäin laajasti tieteenfilosofiasta ja -historiasta, yliopistopolitiikasta sekä laajaakin yleisöä kiinnostavista filosofisista ja eettisistä teemoista. Ketonen opiskeli matematiikka ja filosofiaa Helsingin yliopistossa 1930-luvulla. Väitöskirja Untersuchungen zum Prädikatenkalkul valmistui vuonna 1943. Se oli saavutus paitsi logiikan tutkimuksen edistysaskeleena myös sen vuoksi, että väitöskirja on tehty täydellisessä yksinäisyydessä sanan intellektuaalisessa merkityksessä. Suurelle yleisölle Ketonen tuli tunnetuksi kirjoillaan Suuri maailmanjärjestys (1948) ja Eurooppalaisen ihmisen maailmankatsomus (1961). Tieteenfilosofian peruskysymyksiä Ketonen hahmotteli 1970-luvulla kirjassaan Se pyörii sittenkin (2. p. 1976, lisäpainos 1981). Näitä kirjoja ovat lukeneet useat suomalaiset opiskelijapolvet. Ketonen osallistui aktiivisesti korkeakoulu- ja tiedehallinnon kehittämiseen. Hänen johtamansa työryhmä aloitti tasavallan presidentin Urho Kekkosen toimeksiannosta 1965 yliopistojen ja korkeakoulujen kehittämistyön, ja 1966 hän toimi myös opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeosaston osastopäällikkönä sekä korkeakouluneuvoston puheenjohtajana. Ketonen oli aktiivinen keskustelija, joka jatkoi osallistumista ja kirjoittamista vielä eläkevuosinaan. Oiva Ketosen syntymän 100-vuotispäivää juhlistava seminaari pidetään maanantaina 21.1.2013 klo 18.30 alkaen Teuvan kulttuuritalo Orrelassa (Porvarintie 51, 64700 Teuva). Juhlaseminaari alkaa kahvilla ja musiikilla. Juhlapuhujan professori Esa Saarisen esitelmä ”Filosofian vaikutus arkielämään: mitä voimme oppia Oiva Ketoselta?” alkaa klo 19. Esitelmän jälkeen on aikaa keskustelulle ja kysymyksille. Tilaisuus päättyy klo 20. Viikkoa ennen juhlaseminaaria kulttuuritalo Orrelassa avataan Oiva Ketosen kirjallista tuotantoa esittelevä näyttely, valokuvia ja Teuvan lukion oppilaiden töitä Ketosen filosofiasta. Näyttely on avoinna myös seminaarin jälkeen. Juhlaseminaarin järjestävät Teuvan kunta, Etelä-Pohjanmaan Kulttuurirahasto ja Vaasan yliopisto. Vihdoin avoinna: niin & näin -lehden arkistot!
niin & näin on vuonna 1994 perustettu kaunis ja keskusteleva filosofisesti virittynyt aikakauslehti. Lähes 20-vuotiaan olemisensa aikana se on ehtinyt julkaista valtavasti tieteiden, taiteiden ja viisauden ystävien kiinnostuksen kohteita käsitteleviä tekstejä. Lehti avasi arkistonsa 15.12. Nyt lähes kaikki lehdessä julkaistu materiaali on ilmaiseksi kaikkien luettavana. Arkisto muodostaa kansallisesti ainutlaatuisen resurssin opettajille, tutkijoille ja filosofian harrastajille. Jaossa olevat tieteelliset artikkelit, kärkkäät puheenvuorot, ajankohtaisanalyysit, haastattelut, kirja-arviot ja monet muut luokittelua kaihtavat tekstit muodostavat lähes 2000 kirjoituksen kokonaisuuden. niin & näin -arkistosta löytyvät kaikki vuosien 1994-2008 välillä ilmestyneet lehden numerot. Arikkeleita voi selata kirjoittajien ja aiheiden mukaan tai etsiä hakusanoilla. Arkistoa voi selata numeroittain sekä teema-, asia-, henkilö- ja teoshakemiston avulla, tai tekstejä voi etsiä kätevän hakutoiminnon avulla. niin & näin -arkisto on osoitteessa netn.fi/lehti. niin & näin -toimitus Lisätiedot: risto.koskensilta at gmail.com FILOSOFISTEN TAITOJEN JA PRAKTIIKAN KOULUTUS
Koulutuksen tavoitteena on antaa välineitä filosofian soveltamiseen erilaisilla elämän alueilla. Koulutuksessa etsitään filosofisen asennoitumisen perusluonnetta ja filosofian antia erilaiselle käytännön työskentelylle. Tämä voi olla filosofisen lähtökohdan käyttöä filosofian praktiikan toiminnassa, opetuksessa, erilaisissa organisaatioissa, työyhteisöissä jne. Käytännöllinen lähtökohta voi olla myös täydennystä teoreettisen filosofian oheen tai pelkästään itsetuntemuksen kasvattamiseen. Koulutus antaa perusvalmiudet ymmärtää filosofiaa laaja-alaisesti ja käytännönläheisesti. Koulutus ammentaa antiikin filosofiasta, hermeneutiikasta ja fenomenologiasta sekä tutkii modernia filosofista praktiikkaa ja filosofisten käytäntöjen muita nykyisiä muotoja. Koulutukseen kuuluu filosofisten lähtökohtien perusteita, kuten tekstien lukemista, kirjoittamista, monimuotoisia dialogiharjoituksia, praktiikan työtaitoja, esiintymistaitoja ja henkisiä harjoituksia. Koulutuksessa etsitään myös käytännön yhteistyötahoja opiskelijoiden kiinnostuksen mukaan. Filosofi ei ole varsinainen ammattinimike, eikä esimerkiksi filosofisen praktiikan harjoittamiseen ole säädettyjä pätevyysehtoja. Näin ollen myöskään koulutuksemme ei ole ehdottomia pääsyvaatimuksia. Ensisijaisesti haluamme kuitenkin korkeakoulututkinnon suorittaneita, joilla on opintoja tai arvosanoja filosofiassa. Mitä filosofin vastaanoton harjoittaminen eli filosofinen praktiikka on? Filosofian erityinen metodi on ajattelu. Antiikissa uskottiin, että viisaan ajattelun avulla ihminen tunnistaa muun muassa toden ja pystyy näin välttämään vääriä arvioita todellisuudesta. Ajattelun avulla löytyy myös uusia näkökulmia ja jäsennetään elämää sekä tullaan tietoiseksi oman ajattelun vaikutuksista. Filosofinen praktiikka eli keskustelu filosofiselta pohjalta juontaa juurensa antiikin Kreikkaan. Filosofian ajateltiin johtavan hyvään elämään sekä lievittävän elämän myllerryksissä ja suruissa. Filosofinen keskustelu luotaa kohti viisasta, kohtuullista ja tutkivaa elämäntapaa, joka parhaassa tapauksessa johtaa mielenrauhaan. Filosofin vastaanotto voi korvata tai täydentää perinteistä psykoterapiaa, mutta filosofin kanssa voi myös keskustella esimerkiksi elämän tarkoituksesta tai mistä tahansa maan ja taivaan väliltä ja niiden ulkopuoleltakin. Filosofin kanssa voi käydä systemaattisesti läpi kaikki mieltä askarruttavat asiat, tarkastella omia arvioitaan ja muodostaa uusia. Elämän mielekkyys lisääntyy kun sen tarkoitus kirkastuu. Aika ja paikka Koulutus alkaa 21.3.2013 ja päättyy joulukuussa 2014. Koulutuksen laajuus yhteensä on noin 260 oppituntia yhteistä opetusta, n. 20 tuntia henkilökohtaisia keskusteluja kutakin opiskelijaa kohti sekä lisäksi tarvittaessa muuta harjoitteluluontoista opetusta. Koulutus tapahtuu pääosin Bene Oy:n tiloissa, Albertinkatu 27, Helsinki ja osin Kriittisen korkeakoulun omissa toimistotiloissa, myös Albertinkatu 27:ssä. Koulutuksen hinta on 2500 euroa. Maksu lukukausittain kahdessa erässä. Opettajat Koulutuksen vastuuopettajana on filosofi Eero Ojanen ja muina opettajina Elli Arivaara-Ebbe, Pia Houni, Lauri Järvilehto, Jukka Laajarinne sekä myöhemmin täsmentyviä muita opettajia sekä vetäjiä. Haku koulutukseen Hakuaika koulutukseen on 31.1. mennessä. Pyydämme lähettämään vapaamuotoisen hakemuksen, jossa kerrotaan lyhyesti seuraavat asiat: - Miksi olet kiinnostunut koulutuksesta. - Mikä on koulutuksesi ja työtehtäväsi tai pääasiallinen toimintasi tällä hetkellä. - Oletko opiskellut filosofiaa tai ollut muuten erityisesti tekemisissä filosofian kanssa. CV:n voi laittaa hakemuksen liitteeksi. Hakemukset toimitetaan osoitteella: Kriittinen korkeakoulu, Albertinkatu 27 a B 12, 00180 Helsinki. Lisätietoa koulutuksesta saa Kriittisen korkeakoulun toimistolta: (09) 684 0010, ma-to klo 12-15 Tervetuloa neljänteen Kokemuksen tutkimus -seminaariin 25.-26.4.2013
Monitieteinen Kokemuksen tutkimus -seminaari kokoaa yhteen eri alojen opiskelijoita, tutkijoita ja muita ammattilaisia keskustelemaan kokemuksen tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista ja empiirisen tutkimuksen tekemiseen liittyvistä kysymyksistä. Torstaina 25.4. pääpaino on asiantuntijaluennoissa ja niiden pohjalta käydyissä keskusteluissa. Perjantaina 26.4. kokoontuvat työryhmät, joissa osallistujat voivat esittää keskusteltavaksi omaan tutkimukseensa (teoreettisiin lähtökohtiin, aineiston keräämiseen, tulkintaan, raportoimiseen) liittyviä ajankohtaisia kysymyksiä ja/ tai tutkimustuloksia. Osallistuminen seminaariin on maksutonta.
Tärkeitä päivämääriä: Työryhmäehdotukset viimeistään 31.1.2013 Esitys työryhmässä: Jätä abstrakti viimeistään 22.3.2013 Ilmoittautuminen: Tilavarausten vuoksi toivomme ilmoittautumista myös muilta osallistujilta, mielellään 22.3.2013 mennessä Lisätietoa: http://kokemus.wordpress.com/ MA Contemporary European Philosophy is a unique, 18-month programme offering students an international and interlinguistic orientation in current philosophical work in the Modern European Tradition. Students spend the autumn semester in London, the spring semester in Paris, and the final six months working on a dissertation in either city. The programme combines the strengths of Kingston's CRMEP with the renowned expertise and experience of the Philosophy Department at Paris 8. A good reading knowledge of French is a requirement for admission to the programme. Language support is offered in London in semester 1. For further details go to: http://www.kingston.ac.uk/
CRMEP is also offering a £2000 scholarship for each of our three, one-year, taught MA programmes MA Aesthetics and Art Theory MA Modern European Philosophy MA Philosophy and Contemporary Critical Theory All applications to these MAs received by Friday 19 April 2013 will automatically be considered for these scholarships. For further details of these MAs go to: http://fass.kingston.ac.uk/ The MA teaching team in CRMEP currently includes: Éric Alliez Étienne Balibar Howard Caygill Peter Hallward Catherine Malabou Peter Osborne Stella Sandford Enquiries: S.Sandford at kingston.ac.uk 11.12.2012
Konservatiivit vs. liberaalit – vai onko kumpiakaan? Keskustelu Eduskunnan Kansalaisinfossa 19.12. klo 14
Ranskan vallankumous synnytti yhä vaikuttavat tavat jäsentää poliittista kenttää. Puolueitten sisällä tuntuva vanhoillisuuden ja vapaamielisyyden välinen jännite on jo jättämässä varjoonsa puolueitten välille piirtyvän jaon vasemmistoon ja oikeistoon. Vai onko näin? Missä näkyy suomalainen konservatiivisuus tai liberaalisuus? Tunnustaako kukaan näitä värejä?
niin & näin (1994–) juhlistaa 75. numeronsa ilmestymistä järjestämällä kaikille avoimen keskustelutilaisuuden 19. joulukuuta klo 14–15.30 Helsingissä Eduskunnan Pikkuparlamentin Kansalaisinfossa, Arkadiankatu 3. Monialaisena yhteiskuntakriittisenä debattifoorumina tunnettu filosofinen aikakauslehti niin & näin päättää kuluvan vuosikertansa muhkeaan numeroon 4/12, johon sisältyy laaja teemapaketti konservatismin ja liberalismin historiallisista taustoista ja nykyaikaisista muodoista. Kirjoittajina ovat muiden muassa tutkijat Emilia Palonen, Petri Koikkalainen ja Mika Luoma-aho, haastattelussa professori Michael Freeden sekä suomalaiset politiikantekijät. Numeroa painetaan ylimääräiset 200 kappaletta joululahjaksi kaikille paljon puhutuista yhteisistä asioista vääntäville kansanedustajille.
Eduskunnassa pidettävään ajatustenvaihtoon saapuvat parlamentaarikot Outi Alanko-Kahiluoto ja Ilkka Kantola, tutkija/eduskunta-avustaja Sanna Lehtinen sekä tutkijat Laura Parkkinen, Tommi Uschanov, Vesa Vares ja Elina Vuola. Vuoropuhelua virittelevät n & n -toimittajat Sami Syrjämäki ja Jarkko S. Tuusvuori. (Vares, Vuola, Syrjämäki ja Tuusvuori myös kirjoittavat 4/12:ssa.)
Tervetuloa osallistumaan! Vapaa pääsy.
Yhteystiedot niin & näin – filosofinen aikakauslehti, filosofinen kirjasarja, filosofisia tapahtumia www.netn.fi – numero 4/12 ilmestyy 12. joulukuuta; saatavilla mm. Akateemisesta kirjakaupasta ja netistä: netn.fi/kauppa p. 044–540 02 68 / Syrjämäki & jarkkostuusvuori(at)hotmail.com / Tuusvuori
Järjestäjä niin & näin yhdessä sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ja vihreän eduskuntaryhmän kanssa
04.12.2012
Kritiikki-kahvila: Hegel Ranskassa: Badiou, Žižek ja uusi Hegel
Perjantaina 14.12 klo 17.00–18.30 Gaudeamus Kirja ja Kahvissa (Vuorikatu 7, 00100 Helsinki).
Paneelissa keskustelevat Ari Korhonen, Susanna Lindberg ja Janne Porttikivi
”Tämä suuri paluu Hegeliin ei ole mitään muuta kuin epätoivoista Marxin vastustamista.” (Althusser)
Saksalaisen idealismin äärimmäiseksi pisteeksi sanotulla Hegelillä on 1900-luvun alusta lähtien ollut erikoinen asema Ranskassa. Aluksi Hegeliä luettiin tuskin lainkaan. Sitten Alexandre Kojèven tunnetut Hegel-luennot 1930-luvulla läpäisivät hetkessä koko ranskalaisten filosofisten, poliittisten ja yhteiskuntatieteellisten keskustelujen kentän.
Hyvin pian tästä Kojèven Hegelistä kuitenkin tuli sellainen hegeliläisyyden muoto, jota oli välttämätöntä vastustaa niin poliittisesti kuin filosofisestikin. Viimeistään 1960-luvun lopusta lähtien koko ranskalaiseksi nykyajatteluksi kutsuttu perinne oli Hegeliä vastaan. Näihin päiviin asti ranskalaiset keskustelut on voinut mieltää yleistetyksi ”anti-hegeliläisyydeksi” (Gilles Deleuze) ja ”Hegelin pakenemiseksi” (Michel Foucault). Koska Hegelin, jos jonkun, suhteen on niin, että yritys vastustaa, kritisoida tai lukea uudelleen päätyy olemaan kaikkein eniten hegeliläistä, on puhuttu myös Hegelin hylkäämisestä, absoluuttisesta valinnasta tyyliin joko Hegel tai Spinoza, kuten Pierre Macherey on muotoillut.
Samaan aikaan Hegeliin on Ranskassa kuitenkin palattu joko suoraan tai kiertoteitse. Esimerkiksi Louis Althusser ja Jean Hyppolite etsivät omilla tavoillaan jo 1940–50-luvuilla mahdollisuutta löytää toinen, ei-dialektinen, ei-humanistinen ja vallankumouksellinen Hegel.
Myöhemmin sekä Alain Badiou että Slavoj Žižek ovat selvittäneet lähtökohdakseen erikoisella tavalla Jacques Lacanin tuotannon kautta välittyvän Hegelin. Erityisesti Žižek on korostanut Hegelin ajattelun merkitystä. Ehkä yllättäen Hegelistä on löydetty kumppani myös kontingenssin, muutoksen, plastisuuden ja materiaalisuuden ajatteluun.
Mitä tämä Hegelin kummittelu on? Miksi Hegelillä on tällainen asema juuri Ranskassa, maassa, jossa Hegelin itsensä mukaan ihmisillä on pipo liian tiukalla ajatella? Miksi Aleksandre Kojèven luennot ovat yhäkin tärkeää luettavaa?
Tervetuloa keskustelemaan! Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lisätietoja www.tutkijaliitto.fi
Hölderlin-päivä, 18.12.2012 Tampere, Telakka
niin & näin –lehti ja Tampereen yliopiston kieli- käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö järjestävät 18.12.2012 julkaisuseminaarin Friedrich Hölderlin (1770–1843) runoudesta, ajattelusta. Seminaarissa juhlistetaan Hölderlinin Teosten käännöstä (suom. Johan L. Pii), joka yli 500-sivuisena kokoaa Hölderlinin runouden ytimen ja filosofiset fragmentit yksiin kansiin. Painotuoreena seminaariin saadaan myös niin & näin -lehden numero 4/2012, jonka teemakokonaisuus esittelee monipuolisesti filosofista Hölderlin-tutkimusta. Akateemisen annin ohella seminaarissa päästään kokemaan Esa Kirkkopellon ohjaama monologi “Suloisessa sinessä”, joka tulkitsee Hölderlinin samannimisen runoluonnoksen kehollisesti. Hölderlinin Teokset ja niin & näin -lehden teemanumero ovat seminaarissa saatavilla erikoishintaan. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Paikka ja aika: Tampere, Ravintola Telakka, 2. Krs (Tullikamarinaukio 3), klo 10–16. Opiskelijoille: Kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman opiskelijat voivat suorittaa seminaarin esseellä (5 op), jota on mielekästä täydentää lukemalla Teokset ja tutustumalla Hölderlin-tutkimukseen. Osallistuminen voidaan myös hyväksilukea luentopassilla. Suorituksesta sopii neuvotella Lisätiedot: Antti Salminen, antti.e.salminen at uta.fi Ohjelma: 10.15 Tervetuliaiset ja julkaisujen esittely 10.30 Esitelmät Pajari Räsänen: “Sillä sydämeni kuuluu kuolleille”: Hölderlin, kuolema ja puolet elämästä Jarkko Toikkanen: Hölderlin ja Paul de Man Kahvitaukonen (omakustanteinen) Johan L. Pii: Hölderlinin kukat ja salamat. Kielen aukeaminen ja ilmestys runoudessa. Antti Salminen: Pallaksch; Hölderlinin sana Celanin runossa 12.45 Lounas (omakustanteinen) 13.30 Monologi“Suloisessa sinessä” (esit. Sami Vehmersuo; ohj. Esa Kirkkopelto) 14.30 Paneelikeskustelu Mitä merkitsee Hölderlinin kääntäminen? (kääntäjä Johan L. Pii, ohjaaja Esa Kirkkopelto, päätoimittaja Antti Salminen, pj. Pietari Kylmälä) “Täynnään on hyvyys; ei kukaan yksin Voi käsittää jumalaa. Vaan missä vaara on, siellä myös Pelastus kasvaa.” – “Patmos” (myöhempi muotoilu) |
HakuARKISTOAiheetadressit (2)
aikakauslehdet (4) apurahat (9) arkistot (3) artikkelit (1) bibliografiat (1) call for papers (158) elokuvat (5) filokahvilat (92) Filosofia.fi päivitykset (31) filosofinen praktiikka (1) jatko-opiskelijapaikat (8) julkaisut (80) julkistamistilaisuudet (15) katsomusaineet (1) kirjoituskilpailut (15) klubit (1) konferenssit (23) kurssit (72) kyselyt (1) lahjoitukset (1) logos (35) luennot (91) niin & näin (5) nimitykset (2) opetus (6) opiskelupaikat (9) palkinnot (5) radio (2) rahoitus (5) seminaarit (373) taidenäyttelyt (1) teatteri (2) televisio (1) tiedeolympialaiset (5) tiedepolitiikka (1) tiedotuslistat (2) tutkimusryhmät (4) tutkimusseminaarit (71) työpaikat (1) verkkosivut (13) vierailuluennot (69) virat (64) virat ja toimet (4) väitökset (51) workshop (25) yhdistykset (7) yleisötilaisuudet (180) yliopistot (3) ylioppilaskirjoitukset (6) |
