terrorismi

Psykoanalyysin höyryveturi Slavoj Žižek kummastelee kidutuksen uutta nousua New York Timesin yleisönosastokirjoituksessa 24. maaliskuuta otsikolla ”Knight of the Living Dead”.

 

Kevään kuluessa USA:n turvallisuuspalvelut julkistivat, että Khalid Shaikh Mohammed tunnusti osallisuutensa lähes kaikkien viime vuosien terroritekojen suunnitteluun. Voidaanko hänen sanoihinsa luottaa, kun tiedetään, että häntä kidutettiin eli ”kuulusteltiin tehostetuin menetelmin”, kuten eufemismi kuuluu?

Žižekia huolettaa tapauksessa kidutuksen muuttuminen hyväksytyksi. Koska mikään läntinen oikeusjärjestelmä ei hyväksy todisteena kidutuksella hankittuja tietoja, on Khalid Shaikh Mohammed kiduttamalla asetettu kaiken oikeudenkäytön ulkopuolelle – mitä hän itse halusikin. Oikeusjärjestelmä halkeaa kahtia: ”Herra Mohammedista on tullut ihminen, jollaisille italialainen poliittinen filosofi Giorgio Agamben on antanut nimityksen homo sacer: olento, joka on juridisesti kuollut, vaikka onkin biologisesti elossa. Eikä hän ole ainoa välitilan maailmassa elävä. Yhdysvaltalaiset viranomaiset, joiden vastuulla on pidätettyjen kohtelu, ovat muuttuneet eräänlaisiksi vastineiksi tälle homo sacer’ille: oikeusvaltaa käyttäessään he toimivat tyhjässä tilassa, jota laki kannattelee, mutta johon lakien säädösvoima ei kuitenkaan yllä.”

Žižekin mukaan moraalin ja lain periaatteita ei voi johtaa ääritilanteita paradigmaattisina esimerkkeinä käyttäen: ”On toki totta, että useimmat osaamme kuvitella yksittäisen tilanteen, jossa saattaisimme turvautua kidutukseen – kuten pelastaaksemme rakkaamme joltain välittömästi uhkaavalta, sietämättömältä pahalta. Itsekin voin kuvitella. Sellaisessa tapauksessa on kuitenkin tähdellistä, etten kohota epätoivoista valintaa universaaliksi periaatteeksi. Hetken ohittamattomassa brutaalissa hädässä minun vain pitäisi toimia siten. Mutta siitä ei voi tulla hyväksyttävää ennakkotapausta; minulle on jäätävä aito kauheudentunne siitä, mitä olen tehnyt. Kun kidutuksesta tulee vain jatke terrorismin torjunnan keinovalikoimaan, koko kauheudentunne kadotetaan.”

Žižek kysyy: mitä jos joku läntisessä maailmassa ehdottaisi, että toisinaan on paikallaan raiskata? Yhtä vähän kuin raiskausta pitäisi hänen mukaansa sietää kidutuksen oikeuttamista. Viimeisenä korttina Žižek muistuttaa, että edellisen kerran kidutuksen luotettavuudesta ja hyväksyttävyydestä keskusteltiin – keskiajalla. Moraaliselle progressivistille ajat ovat synkkiä, selkäranka koetuksella.

 

Tere V. & Tuukka T.