Kreikka

toimitus
27.02.2010
Jos Nietzsche jätetään huomiotta, ei julkisesta tilasta löydy Platonin voittanutta olkinukkefilosofia. Jokainen Valtionsa vilkuillut mielipidevaikuttaja tietää, milloin on sopiva hetki kutsua arkkifilosofi piristämään karkeloita – tai laittamaan pidot pakettiin. Ristiriitaisena hahmona Platon on jokamiehen ja -paikan ad hoc: liberaalin ulkoministerin esikuva ja protofasisti, innovaatioyliopiston airut ja taidetta kammoksunut totalitaristi.

Platon taipui jälleen yhteiskunnallisen aikalaisanalyysin keppihevoseksi, kun Ville Similä kysyi Helsingin Sanomien kolumnissaan (19.2.) filosofilta neuvoa Kreikan talouskriisin tarkasteluun. Tällä kertaa avoimen yhteiskunnan vihollinen puettiin maailman menoa välinpitämättömänä tuijottelevan eskapistin viittaan.

Toimittajan analyysissä menivät dualismit sekaisin. Toisaalta hän huomautti Platonin ajatelleen, että aineellinen maailma on ideoiden maailman heijastumaa. Toisaalta Platonille annettiin kunnia todellisuuden jakamisesta kouriintuntuvaan aineelliseen maailmaan ja ”henkiseen maailmaan”, johon kuuluvat ajatukset ja tunteet. Similä samasti päättäväisesti ideat ja hengen eikä turhaan kainostellut soveltaa teoriaansa yhteiskunnallisen todellisuuden kuvaamiseen.

Filosofiset sekaannukset tiivistyivät viiltäväksi johtopäätökseksi, joka on epäilemättä ollut Platoninkin huulilla ”viimeiset 2 400 vuotta”: ”[K]riisi ei näy Ateenan toreilla, koska se tapahtuu ideoiden maailmassa.” Talouden metafysiikkaa uusintaen kolumnisti jatkoi: ”Se [kriisi] on olemassa, vaikka sitä ei voi koskettaa. Sen voi nähdä valtion taseissa ja talouslehtien käyrissä mutta se ei katoa, vaikka polttaisi Kreikan keskuspankin tietokoneet.” Similälle oli selvää, miksi kriisitietoisuus ei tärähdä keskivertokreikkalaisen tajuntaan: koska kriisi jyllää ideoiden maailmassa, ei se vielä ole koskettanut helleenejä, ja jos koskettaakin, niin pelkkänä heijastumana. Tämän lausuttuaan toimittaja vapautti sekä Platonin että itsensä – ja oletettavasti myös lukijan – kiinnostavampien aiheiden pariin.

Tekstin pinnan alla kuplii muutakin kuin ylikäynyt dialektiikka. Pelkistystensä lomassa Similä nimittäin siunaa myös nykyistä talouspuhetta hallitsevan välttämättömyyden logiikan, vieläpä Platonin nimissä. Kriisiytynyt talous, jota ei voi koskettaa saati tuhota, leijuu poliittisen todellisuuden ja ihmillisen toiminnan tuolla puolen. Se määräytyy mielivaltaisesti ja määrää kaiken. Kolumnistin tulkinnassa Platon opettaa todellisuuden tuntemisen sijaan maailmasta vetäytymistä. Filosofista väistöliikettä vieroksuva lukija voi kuitenkin kääntyä esimerkiksi oikeudenmukaisuudesta puhuneen Platonin puoleen ja arvioida uudelleen Kreikan kriisin syyt ja seuraukset.

Jaakko Belt
 
Syndicate content