Kurittomuutta kulttuurin kehdossa

toimitus — Tue, 29 Dec 2009 17:42:22 +0200

”Anarkiaa”, tiivisti nimetön netinkäyttäjä tuntonsa erään pikku-uutisen äärellä. Turun Sanomat tiesi eilen kertoa, että Ratahallintokeskus ja Turun kaupunki olivat yhteisvoimin kunnostaneet Aurajoen ylittävän rautatiesillan jalankulkijoille tarkoitetun osan. Kuuden vuoden ajan viranomaiset ovat pyrkineet katkaisemaan tuon apostolinkyytitien, joka liittää toisiinsa Raunistulan riehakkaasta toimeliaisuudestaan kuuluisan kaupunginosan ja yliopistoalueet tälpualjokke. Kapea mutta tärkeä, rispaantunut mutta käyttökelpoinen yhteys on tukittu järein keinoin kymmeniä kertoja. Ja kansalaiset ovat avanneet sen tasan yhtä monasti. Viimein valta väsyi: ”Ihmiset olisivat kulkeneet sillan yli joka tapauksessa”, toteaa Turun kiinteistöliikelaitoksen johtaja. Ja RHK:n aluepäällikkö komppaa: ”Kyseessä on hyvin vakiintunut kulkureitti. Totesimme, että on pienempi paha päästää ihmiset kulkemaan sillan yli laillisesti kuin rakentaa ympärille berliininmuuri, joka olisi estänyt kulkemisen pysyvästi.”

Ratahallintomiehen kommentista tulee hyvin esiin vallanpitäjän näkökulma. Muuri oli ykkösvaihtoehto, vakioväylän kunnostaminen vasta viimesijainen toimi. Kommunikaatioalan huippuosaajia ei kiinnostanut keskustelu asukkaitten kanssa vaan tottelevaisuuskoulutus. TS kyseli tuoreita tunnelmia nyt lopultakin levennettyä ja kunnostettua väylää askeltaneelta eläkeläismieheltä: ”Kansalaistottelemattomuus tämän sai aikaan, että järki voitti vihdoinkin. […] Iloitsin joka kerta, kun sillan kaiteet olivat riekaleina.”

Erävoitot olivatkin suloisia, lopullinen triumfi on makea. Karvautta imaruuteen aiheuttaa kuitenkin se, että saavutuksen puolesta piti kamppailla maailmansodalliset puolentusinaa vuotta. Systeemin järkiintyminen voisi olla joutuisampaakin. Jo ensimmäisenä taistotalvena olisi voitu havaita, että käsillä ei ole ilkivalta eikä omavaltaisuuskaan, vaan merkittävä vapausoikeus, jota turvattiin kansalaistottelemattomuuden keinoin. Vandaalit harvoin purkavat verkkoaitoja yhtä siististi ja säännöllisesti kuin Auran törmillä: ani aikaisin ammattilaisten kaapelileikkureilla, ja vieläpä jäiset kulkuväylät samalla hiekoittaen. Humalaisten teinien sijaan reittiä pitivät auki ja kunnossa asteen verran vastuullisemmat toimijat.

Kaupungin haluttomuus puuttua asiaan juontui tavanomaisista syistä. Silta-alue ei ole sijainnut urbaanien kehittämisponnistelujen ytimessä. Se on katsottu opiskelijoitten, taiteilijoitten ja muitten hampuusien reviiriksi. Puvuillaan ovat koreilleet vain takiaispensaitten tiklit. Hiljattaiset rakennushankkeet ja liikennejärjestelyt ovat muuttaneet asiaa. Vastarinta uhkasi päästä valokeilaan. Kukaties joku raunistulalainen kaupunginvaltuutettu tai pyöräilyvimmainen pohatta vauhditti osaltaan muutosta. Joka tapauksessa mahtipiirit nöyrtyivät.

Anarkiasta huudahtanut uutisreagoija jatkoi siitä, mihin rehtori jäi elokuvassa Täältä tullaan elämä. Keskusradiosta kajautettu punkhymni antoi aiheen turvautua tuohon pahamaineiseen sivistyssanaan. Termin voi ajatella valikoituneen sillä perusteella, että koululaiset olivat syyllistyneet alaikäis-vajaamittaiseen kiusantekoon. Kääntäen voi katsoa, että valistuneet oppilaat olivat kyllästyneet suvereenisuutensa loukkaamiseen. Oli miten oli, ”anarkia” on hyvinkin tarkka sanavalinta niin filmikohtauksessa kuin Turussakin. Kummallakin kerralla mykkää valtaa vasten asettui tehokas vallattomuus.

Lonttisten sinänsä joutomaisen sillan vaiheilta voi panoroida suomalaisen kulttuurihistorian kaikki virstanpylväät. Tuossa on Koroisten piispanistuimen muistomerkki, Tuomio- ja Katariinan kirkko, tuossa Barkerin kutomo, tuolla joki-, maantie- ja rautatieväylät, tuolla yliopisto ja ylioppilaskylä, tuossa Caribia-kylpylä ja Posankka. Kriittinen, valtaa vahtiva ajattelu ja sen mukainen toiminta eivät ole kotiutuneet Suomeen millään kulttuurikaudella eivätkä minkään yhteiskunnallisen voimatekijän piirissä järin näkyviksi, valtaa vavisuttaviksi. Joitakin poikkeuksia on. Yhdeksi niistä lasketaan tästedes joenvarsiuppiniskaisuus tunnetusti konservatiivisessa Varsinais-Suomessa.

Kaksoisraide on kumminkin tulossa. Virkaintois-visukinttuisen vitkuttelun ja vedätyksen jälkeen vihdoin kuntoon saatu kevyen liikenteen siltakaista katoaa ennen pitkää junien tarvitseman lisätilan tieltä. Raunistulalaiset odottavat kaupungin saavan aikaiseksi uuden kävelysillan hyvissä ajoin ennen sitä. Ellei kaupunki saa, töyräille voi povata ilmaantuvan ITE-arkkitehtuuria.

Muut tuoretta uutista kommentoineet verkkotarkkailijat ilahtuivat asiasta, mutta anarkian tuominnut nimimerkki Reissaaja pahoitti mielensä:

”Käsittämätöntä, että ihmiset palkittiin näin täysin ajattelemattomasta ja hengenvaarallisesta temppuilusta. Turku antaa koulujen märäntyä [sic, tiätty], joissa niihin velvoitetut lapset sairastuvat. Mutta jos aikuiset vastuunsa tuntevat ihmiset seikkailevat alueella, johon ei missään tilanteessa tulisi mennä, heille rakennetaan sillat ja suojakaiteet...”

Rahaa kohdentuu eittämättä kyseenalaisesti kaiken aikaa. Mutta vain vapauttaan vaaliva, alamaistamista vastaan hangoitteleva yhteisö voi toivoa korjaavansa vääryyksiä. Toisinaan se edellyttää, kansalaistottelemattomuusfilosofi H. D. Thoreaun 160 vuotta sitten lausumin sanoin, hallitsijain auktoriteetin eli käsky- tai ”määräysvallan päättäväistä ja käytännöllistä kieltämistä”.

Jarkko S. Tuusvuori

Lue lisää
Rebekka Härkönen, Laiton jalankulku voitti väsytystaistelun Lonttisten rautatiesillalla Turussa. Turun Sanomat 28/xii/09:
http://www.ts.fi/online/lahialue/98956.html

n & n 4/09 – Energiaa ja anarkia

tere — Wed, 16 Dec 2009 13:58:42 +0200

Öljy nousee pintaan niin & näin -lehden vuoden viimeisessä numerossa. Nykyisen finanssikriisin alla kytee öljykriisi, joka uhkaa katkaista öljyriippuvaisten yhteiskuntien energiansyötön. Murros ei odota tulevaisuudessa - se on jo alkanut. Huolimatta sen kohtalokkuuudesta, öljyn ja energian filosofia on vielä paljolti ajattelematta. Numeron esseet, artikkelit, arvostelut ja puheenvuorot ehdottavat uudenlaisia tapoja suhtautua tuohon mustaan mönjään. Öljy on muutakin kuin ehtyvä resurssi, se on voima, joka asettaa omat ehtonsa meille öljynarkootikoille.

Kööpenhaminan tuliaisia odotellessa voi muistella vaikka 70-luvun öljykriisin aikaa, jolloin sisäasianministeriö antoi Suomessa seuraavat määräykset energian säästämiseksi (http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96ljykriisi):

* asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

* myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

* varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

* autotallien lämmitys kielletty

* lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

* lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

* autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

* liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

* moottoriteitä ei saa valaista

Pitäisikö lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä ilmastolla kieltää?

Numeron toinen teema on Anarkia. Herruudettomuuden filosofiaa luodataan klassikoista nykyisyyteen, Max Stirneristä ja Gustav Landauerista David Graeberiin ja kuluvan vuoden yliopistovaltauksiin. Anarkian traditio piirtää vallan vastaista varjohistoriaa, jonka radikaali kritiikki on syytä ymmärtää myös filosofisessa merkityksessään.

Teemojen ohella lehti sisältää tuttuun tapaan henkilöhaastatteluja, käännöksiä, kolumneja, näkökulmia ajankohtaisuuksiin ja tuhdin nipun filosofisia kirja-arvosteluja.

Filosofia.fi - anarkia

Kurittomuutta kulttuurin kehdossa

n & n 4/09 – Energiaa ja anarkia