öljy

tere
20.12.2009
Kaikesta tietoyhteiskuntavouhkaamisesta, "vihreästä kapitalismista" ja oletetusta talouden ”amaterialisaatiosta” huolimatta öljyn kulutus on aivan näihin päiviin asti korreloinut melko tarkasti talouden kokonaisvolyymin kanssa. Enemmän öljyä, enemmän tuotantoa.



Koska öljy yksin vastaa noin 40 prosenttia kaikesta energiasta, sama miltei lineaarinen suhde kuvaa maailmanlaajuisesti kaiken energiankulutuksen ja talouden kasvua.



Mutta juuri nyt vaurailla mailla näyttäisi olevan tilkkasen liikkumavaraa. Vuodesta 2005 lähtien OECD-maiden kulutus on ollut hienoisessa laskussa, vaikka talous on edelleen kasvanut (esimerkkinä Eurooppa).



On niin kutsuttu ”anybody's guess” mistä tämä poikkeava ilmiö johtuu. Osa selittynee energiatehokkuudella, osa muualta tuotuihin tavaroihin sisältyvän työn/energian määrällä, osa finanssisektorin laskennallisella "haamukasvulla". Joka tapauksessa OECD-maiden energiankulutuksen lasku ja taloukasvun pidempi hiililieka ei näytä innostaneen niitä ilmastotalkoisiin. Kuluttamatta jäänyt öljykään ei ole jäänyt völlehtimään markkinoille, vaan Intia ja erityisesti kovasti kasvava Kiina ovat ostaneet kaiken saatavilla olevan mustan kullan. Minä tahansa päivänä koetaan historiallinen hetki, jona ei-OECD-maiden kulutus ohittaa OECD-maiden kulutuksen. Ketäs sitten kutsutaan rikkaiksi? Hiukan ennen kuin konkurssi-GM joutui pelastettavien listalle, oli Toyota ohittanut sen suurimpana autovalmistajana. Länsimaiden finanssikriisin myötä Kiinasta on tullut kookkain yksittäinen automarkkina, suurempi kuin aikaisempi ykkönen Yhdysvallat. Mittavin Boeing Dreamliner-tilaus on tehty Intiaan. Sic transit gloria mundi. Geofilosofeille voi tulla muutakin mietittävää, kuin ranskalaisen, saksalaisen ja englantilaisen hengen eroavaisuudet.

Kilpailu öljystä kiristyy ruohonjuuri- vai pitäisikö sanoa putkenvarsitasollakin. Meksikossa huumekartellit ovat keksineet uuden bisneksen. Valtiollisen öljy-yhtiön putkiin tehdään syrjäseuduilla reikiä ja öljy viedään tankkiautoilla ja lotjilla rajan yli yhdysvaltalaisiin öljynjalostamoihin. Alan postmoderneja pioneereja ovat Nigerian MEND-sissit, jotka jo vuosikausia ovat paitsi terrorisoineet Shellin, Chevronin ja AGIPin kaltaisten öljy-yritysten toimintaa Nigerin suistossa, myös rahoittaneet oman sangen laajan toimintansa laittomalla öljykaupalla. "Neljännen sukupolven sodankäynnin" asiantuntija John Robb on kutsunut tätä öljyn liepeillä kuhisevaa terrorismia "varjo-OPECiksi", koska Irakista Sudanin ja Nigerian kautta Meksikoon ulottuvalla alueella erilaiset rikollisten, vapaustaistelijoiden, insurgenttien ja kapinallisten sekaryhmät heiluttelevat halutessaan globaaleja öljymarkkinoita kuin Lähi-idän jätit parhaimmillaan. Tänä vuonna Nigeria lupasi tunnetuimmille kapinallisjohtajille synninpäästön, rahaa ja suojelua, jos he antautuvat. Huhujen mukaan osa johtajista suostui, muutti varhaiseläkkeelle Lontoon penthouseensa ja luovutti paikkansa nuoremmilleen, jotka muutenkin olivat jo sitä mieltä, että aika aikaa kutakin. Eipä silti, on näistä piireistä ennenkin ponnistettu pitkälle. Muudan Josif Vissarionovitš Džugašvili-niminen tsaarinriesa aloitteli uraansa vallankumousjohtajana ja varainhankkijana järjestämällä Rotschildien omistamalla öljykentällä Batumissa tulipalon, jotta työläiset saisivat lisäbonuksen palon sammuttamisesta. Rotschildit sanoivat ei. Seurasi lakkoja ja mellakoita, lopulta "Koba" Džugašvilin ensimmäinen karkotus Siperiaan ja parin kuukauden sisään myös ensimmäinen epäilyksiä herättäneen helponoloisista pakomatkoista.

Mutta öljyn kulutus korreloi yllätävämpienkin asioiden kanssa. Kun kuvaan laitetaan Yhdysvaltain öljyntuotanto ja pysyväistä suosiota saavuttaneiden pop/rock-kappaleiden syntyajat, saadaan esiin mielenkiintoinen vastaavuus, jota on hieman hankalampi selittää kuin energian ja talouden yhteyttä. Ellei sitten ole niin, että enempi energia enempänä työnä tihkuu suoraan myös viihdyttäjien enemmäksi inspiraatioksi. Määrästä laaduksi, kuten eräät dialektikot edellyttävät.

Öljy nousee pintaan niin & näin -lehden vuoden viimeisessä numerossa. Nykyisen finanssikriisin alla kytee öljykriisi, joka uhkaa katkaista öljyriippuvaisten yhteiskuntien energiansyötön. Murros ei odota tulevaisuudessa - se on jo alkanut. Huolimatta sen kohtalokkuuudesta, öljyn ja energian filosofia on vielä paljolti ajattelematta. Numeron esseet, artikkelit, arvostelut ja puheenvuorot ehdottavat uudenlaisia tapoja suhtautua tuohon mustaan mönjään. Öljy on muutakin kuin ehtyvä resurssi, se on voima, joka asettaa omat ehtonsa meille öljynarkootikoille.

 



Kööpenhaminan tuliaisia odotellessa voi muistella vaikka 70-luvun öljykriisin aikaa, jolloin sisäasianministeriö antoi Suomessa seuraavat määräykset energian säästämiseksi (http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%96ljykriisi):


* asuin- ja toimistohuoneiden ylin lämpötila 20 astetta

* myymälöiden ja työhuoneiden ylin lämpötila 18 astetta

* varastojen ja teollisuustilojen ylin lämpötila 16 astetta

* autotallien lämmitys kielletty

* lämmitetyn veden käyttö uima-altaissa kielletty yleisiä altaita lukuun ottamatta

* lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä vedellä kielletty

* autojen lämmitys sähköverkosta kielletty alle 10 asteen pakkasella

* liikkeiden näyteikkunavalaistus sallittu vain liikkeiden aukioloaikoina

* moottoriteitä ei saa valaista


Pitäisikö lumen sulattaminen kaduilta ja pihamailta lämmitetyllä ilmastolla kieltää?


Numeron toinen teema on Anarkia. Herruudettomuuden filosofiaa luodataan klassikoista nykyisyyteen, Max Stirneristä ja Gustav Landauerista David Graeberiin ja kuluvan vuoden yliopistovaltauksiin. Anarkian traditio piirtää vallan vastaista varjohistoriaa, jonka radikaali kritiikki on syytä ymmärtää myös filosofisessa merkityksessään.


Teemojen ohella lehti sisältää tuttuun tapaan henkilöhaastatteluja, käännöksiä, kolumneja, näkökulmia ajankohtaisuuksiin ja tuhdin nipun filosofisia kirja-arvosteluja.

Syndicate content