filosofinen uskomus

 
Karen McVeigh kirjoitti tiistaina ja keskiviikkona (3 & 4/xi/09) Guardianissa kummallisesta tapauksesta. Hän selosti käänteet, jotka olivat kohdanneet brittiläistä kiinteistöalan markkinajohtajaa Grainger-osakeyhtiötä ja yhtä sen työntekijää. Asian ytimeen nousi yllättäen käsite ’filosofinen uskomus’. Tapahtumat huipentuivat tuoreeseen ekologis-teologiseen tuomioistuinpäätökseen.
 
Graingerin toimitusjohtaja Rupert Dickinson oli pari vuotta sitten lähtenyt Lontoosta työmatkalle Irlantiin. Pahaksi onneksi miehen paras kaveri, mobiili-ihmelaite BlueBerry, unohtui Thamesin töyräille. Dickinson käytti arvostelukykyään ja komensi erään alaisensa vekotinta saattamaan. Tämän piti äkimmiten matkustaa toisella lentokoneella perään naapurimaahan pomonsa härveli taskussaan.
 
Graingerin kestävän kehityksen asioitten vastuuhenkilö Tim Nicholson ei katsonut määräystä hyvällä. Se ilmensi hänen mielestään sekä johtohenkilön arviointivirhettä että pahanlaatuista piittaamattomuutta ilmastonmuutoksesta. Hän ei kätkenyt moitetta sydämeensä, vaan organisaatioviestitti sen hierarkian korkeuksiin. Ja sai kenkää.
 
Nicholson ryhtyi ripeästi oikeustoimiin. Hän kirjelmöi heinäkuussa 2008 tuomioistuimelle, että Dickinson oli ”halveksinut” hänen ”syvällisiä filosofisia ilmastonmuutoskäsityksiään”. Grainger kyllä PowerPoint-lirkutteli ja kotisivusirkutteli olevansa ympäristön asialla, mutta BlueBerry-kuriiritoimi osoitti räikeästi ilmoitettujen ’arvojen’ ja menettelytapojen välisen ristiriidan. Nicholsonin mukaan hänen huomautuksensa miljöövastuusta laistamisesta oli johtanut eropasseihin.
 
Jo viime maaliskuussa näytti siltä, että Grainger joutuu vastaamaan henkilöstöjohtamisinnovoinnistaan ja sopeutumisosaamisestaan oikeudessa. Firman onnistui kuitenkin juristiensa suulla esittää, että vihertävät kallellaanolot eriävät uskonnollisista tai filosofisista periaatteista. Poliittisina mielipiteinä tai elämäntapavalintoina ne eivät yltäneet katsomukselliseen pakottavuuteen ja lujan uskon nauttimaan lainsuojaan.
 
Työelämäriitoihin erikoistunut vetoomustuomioistuin otti kuitenkin keissin koeteltavakseen. Nicholsonin puolesta puhunut Dinah Rose toi mukaan käsitteellistä Könneniä: ”Filosofinen uskomus on tässä tapauksessa se, että ihmiskunta ajautuu päin katastrofaalista ilmastonmuutosta, ja että sen johdosta meillä on velvollisuus tehdä kaikkemme elääksemme elämäämme niin, että lievennämme tai ehkäisemme katastrofia tulevien sukupolvien puolesta tai hyväksi. Kysymys kuuluu: mitä velvoitteita meillä on ympäristöä kohtaan ja mistä syystä?”
 
Marraskuun alussa tuomari teki kiinteistöjätin kannalta kirvelevän päätöksen. Nicholsonin ympäristönäkemykset olivat niin juuriinkäyviä, että niitä oli tuomiovallan käyttelijän mukaan suojattava uskonnollisen vakaumuksen tapaan. Vetoomustuomioistuimen harkinnan perusteella työtuomioistuimen olisi nyt otettava kokonaisuudessaan puntaroitavakseen Nicholsonin väite uskomusten takia tulleista potkuista. Tuomari Michael Burton päätteli: ”Usko ihmistoiminnasta aiheutuvaan ilmastonmuutokseen ja siitä otaksuttavasti koituviin moraalisiin seuraamuksiin kelpaa, jos se on aitoa uskoa, filosofiseksi uskomukseksi vuoden 2003 uskonto- ja uskomussäädösten tarkoittamalla tavalla.”
 
Mainittu laki kieltää syrjimästä henkilöä tämän uskonnollisten tai filosofisten uskomusten nojalla. Burton jopa lainasi päätöslauselmassaan Bertrand Russellin Länsimaisen filosofian historiaa. Hänen oli näet voitava perustella, että filosofinen uskomus saattaa varata tieteelliseen uskomukseen. Tuomari päätyi siihen, että tieteellinen uskomus ilmastonmuutoksesta voi olla yhtä hyvin poliittinen näkökanta tieteestä kuin myös filosofinen uskomus maailmasta. Aiemmin Burton oli päättänyt, että Al Goren dokumenttielokuva Epämiellyttävä totuus (2006) on sekä poliittinen että puolueellinen teos. Siksi sitä ei sovi esittää lapsille julkisin varoin ylläpidetyissä kouluissa.
 
Nicholsonin asianajaja Shah Qureshi iloitsi filosofisten vakaumusten saamasta tuesta: ”Tämä tapaus vahvistaa, että alati kasvavaa joukkoa ihmisiä, jotka suhtautuvat ympäristöön ja ilmastonmuutokseen filosofisesti, ja jotka elävät periaatteittensa mukaisesti, varjellaan syrjinnältä.”
 
McVeigh ennakoi päätöksen seuraamuksia. Työnantajia saatetaan alkaa haastaa oikeuteen monenlaisten kiistakysymysten tähden, jos työntekijät katsovat tulleensa syrjityiksi esimerkiksi tasa-arvo- tai eläinoikeuskantojensa tähden. Hänen haastattelemansa työoikeuden asiantuntijan Peter Mooneyn mukaan työtuomioistuimen samansisältöisen päätöksen vaikutukset olisivat huimaavia: ”Tämä avaisi patoluukut: muutkin voivat kokea joutuneensa työnantajiensa uhreiksi pelkästään ympäristömielipiteittensä takia.”
 
Toinen ekspertti Camilla Palmer näki asian laajemmin. Riitakapuloiksi voivat nousta vegetarismi, feminismi tai humanismi: ”Ratkaisu on mittava. Miksi ainoastaan uskontoja tulisi suojata?”
 
Nicholson itse työskentelee tätä nykyä ilmastonmuutoksen vastaisessa kampanjassa. Hän on mukana ekoelokuvallaan The Age of Stupid (2008) hätkähdyttäneen Franny Armstrongin perustamassa ja Guardianinkin tukemassa 10:10-liikkeessä, joka patistaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja yhteisöjä tavoittelemaan vähintään 10 prosentin leikkausta kasvihuonekaasupäästöissään ensi vuoden loppuun mennessä. Nicholson kertoi toimittajalle ilahtuneensa tuomari Burtonin päätöksestä: ”Väitän, että oman toimintani vaikuttimet ilmastonmuutosasioissa ovat moraalisia ja eettisiä arvoja. Nämä arvot ovat samankaltaisia kuin maailmanuskontojen edistämät arvot.”
 
Nicholson ei kuitenkaan pidä ilmastonmuutosta uutena uskontona: ”Se pohjautuu tieteelliseen todistusaineistoon, ei hengellisyyteen tai spirituaalisuuteen.”
 
Graingerin tunnot puki sanoiksi muuan yhtiön johdon edustaja: ”Päätös vain vahvistaa, että ympäristönsuojelun tärkeyden näkökannasta voi sukeutua filosofinen uskomus. Grainger on ehdottomasti sitä mieltä, kuten se on ollut alun alkaenkin, että hra Nicholsonin irtisanomiseen johtivat yksinomaan yhtiön operationaaliset tarpeet.”
 
McVeigh summaa uutisjuttunsa lopuksi tuomari Burtonin kehittämän testin. Viisikohtainen tarkistuslista auttaa määrittämään, voisiko jokin filosofinen näkemys ajautua työsuhteista ja uskonnollis-katsomuksellisesta syrjinnästä annettujen lakien ja asetusten piiriin.

1) Uskomukseen on aidosti uskottava;
2) uskomuksen on oltava nykytietämykseen perustuva uskomus (belief), ei siis mielipide (opinion) tai näkökanta (view);
3) uskomuksen on oltava uskomus jostakin ihmiselämän painokkaasta ja sisällyksekkäästä asiasta;
4) uskomuksen on yllettävä tietylle vakuuttavuuden, vakavuuden, kiinteyden ja tärkeyden tasolle;
5) uskomuksen täytyy olla kunnioituksen väärti demokraattisessa yhteiskunnassa, yhteensopiva ihmisarvon kanssa ja sopusoinnussa toisten ihmisten perusoikeuksien kanssa.
 
Eri uskomukset täyttävät nämä kriteerit eri tavoin. Burtonin mukaan testi osoittaa, että esimerkiksi humanismi on työoikeudenkin kannalta kaikki viisi kohtaa kestävä uskomus. Sen sijaan ”usko johonkin poliittiseen puolueeseen tai Jedi-ritareiden ylivertaisuuteen” ei läpäise koetta eikä ansaitse vastaavaa lainsuojaa.
 
Mitä tämä käräjöinti merkitsee filosofialle? Jollekulle riittää ilo Graingerin edustaman ja hyvinkin uudeksi maailmanuskonnoksi nousseen managerialistisen kaksinaamaisuuden kokemasta kolauksesta. Toisten riemuun sotkeutuu sivumaku filosofian rinnastumisesta tai suoranaisesta samastumisesta uskontoon. Voisi kuitenkin esittää, että oikeudellinen sääntely on tässäkin tapauksessa tehnyt säännellyille ilmiöille yhtaikaa hyvää ja hallaa. Yhtäältä on jälleen saatu kiitettävää muikkaria siitä, että filosofia ei ole mielipiteenilmaisua. Uskomusten kanssa pelaamista se on hyvinkin, ainakin jos uskomukset määritellään esimerkiksi C. S. Peircen tapaan epäilysten kanssa vuorotteleviksi voimiksi ajattelurupeamassa tai tutkimusponnistuksessa. Moni sanoisi kernaammin, että filosofia on käsitysten alituista purkamista ja pakkaamista, tai pyydystämistä, perkaamista ja pariloimista, määrätyssä tilanteessa ja tietyssä perinteessä.
 
Toisaalta kalabaliikki on omiaan vahvistamaan kuvaa filosofiasta vakaumuksilla rehentelynä ja elämöintinä. Tämä vertautuu ikävä kyllä kivuttomasti filosofisten journaalien nykyarkeen, jossa pääsääntöisesti lujitetaan tiettyjä näkemyksiä ja horjutetaan toisia, sen sijaan että tutkittaisiin näkemysten taustaa ja luonnetta. Filosofian suosituin aate tätä nykyä on positionalismi. Alan naisten ja miesten odotetaan täsmäpuolustavan henkeen ja vereen tiettyjä opillisia vakaumuksiaan (joita voisi monesti luonnehtia vakaumuksettomiksi vakaumuksiksi roihuisimman hengenpalon poissa ja teknisen oikeassaolohalun läsnä ollessa). Niissä kinkereissä filosofian kriittinen tai uusia ajatuksia synnyttävä voima ei pahemmin juhli. Sikäli uskontoon lähentäminen ei järin viheliäisesti vääristä tai vinouta kuvaa. Mutta tuomarin perustelut jo sinällään, ja viimeistään osana nyanssit hukkaavaa tiedonvälitystä, kaventavat myös uskonnollisuutta. Ainakin mielikuvien tasolla Graingerin tapaus saattaa vaihtaa uskontoihin kuuluvan kilvoittelun, etsinnän ja vaikkapa arkisen sosiaalityön silkkaan pönäkkään tai polvistelevaan palvovuuteen. Vastaavalla tavalla se hyvinkin ohentaa filosofisen kritiikin, taidon ja hengenharjoituksen pelkäksi patsasteluksi. Ei ole kovin mairittelevaa olla vain vähän aidompi kuin pörssiyhtiön konsulttiniksein virtaviivaistettu huoneentaulu. Ja muuten sitä samaa.
 
Oli miten oli, Burtonin testin avulla tulisi ensi hätään koetella ulko- ja kotimaisten yhtiöitten arvoviestinnällisiä taidonnäytteitä.
 
Jarkko S. Tuusvuori
 
Verkossa: http://www.guardian.co.uk/environment/2009/nov/03/tim-nicholson-climate-...
 
Syndicate content